06/01/2009

quiet and cold - hiljaista ja kylmää



It's been quiet here in my nook for a long time. Again. I can't seem to obtain the sort of intentive, mindful presence in my life that is so important to meaningful being, and to blogging also. I feel numb, like I can't even see the beauties of everyday life that used to make my day. I just don't come to think of them. I let things pass unnoticed, I get cold and rigid in my thinking. It's not the freezing cold weather - it's the lack of drawing, crafting, sewing and all kind of creative thinking connected to those things in my life. I'm constantly putting my needs on that front aside, and it doesn't do me good. Not at all.


This is something I'm trying to solve. Being at home with O. is such a happy thing in many, many ways. I should just learn to shape my life so that there can be room for making things and for seeing beauty.


I've been mulling over the thought of abandoning the Thimble. Why blog when the "handmade fineries and everyday delights" Little Thimble was about are lost and posting becomes a duty instead of a joy? Then again, blogging, by the mindfulness it requires might be the way of restoring them back into my days. So, I'm continuing. I hope.




Hiljaista on täällä nurkassani ollut. Jälleen. En vain näytä saavuttavan elämisessäni sellaista keskittynyttä läsnäoloa, joka on ihan välttämätön mielekkäälle olemiselle, ja bloggaamiselle kai myös. Olo on turta, en osaa nähdä arkisen kauniita asioita, jotka ennen ilahduttivat. En vain tule ajatelleeksi niitä, annan kaiken mennä ohitse huomaamatta, ajatuskulkuni käyvät kylmiksi ja kankeiksi. Jäätävän kylmistä ilmoista se ei johdu, ei - syynä on piirtämisen puute, ompeluksien ja käsintekemisen ja kaiken noihin puuhiin liittyvän luovan ajattelun puute. Jatkuvasti laitan moiset tarpeeni sivuun eikä se tee minulle hyvää. Ei ollenkaan.


Tätä asiaa pohdiskelen ja yritän ratkaista. O:n kanssa kotona oleminen on niin monella tapaa onnellista. Minun täytyisi vain opetella muotoilemaan elämäni sellaiseksi, että tilaa on myös käsillä tekemiselle ja kauniin näkemiselle.


Olen aprikoinut  Sormustimen hylkäämistäkin. Miksipä blogata kun ne "käsintehdyt hienoudet ja arkipäivän ilot", joita halusin Pikku Sormustimessa ajatella ovat kadoksissa, ja postaamisesta tule ilon sijaan hankala velvollisuus? Toisaalta, blogin pitäminen juuri vaatii sellaista tietoisuutta, joka voisi palauttaa hienoudet ja ilot taas päiviini. Siispä jatkan. Toivoakseni.

16 comments:

vonnie said...

OH, you should continue your blog...you have many blog/friends that care about you and check in on you often! Spring is coming...the days are a little longer...and winter keeps us cozy until the daylight and sun dominate!

Outi Loimaranta said...

Voi ymmärrän hyvin! Mutta minusta pienen lapsen hoitaminen on kyllä käsityötä: nostamista, pukemista, riisumista, tukemista, pyyhkimistä, kutittamista, halimista... se on myös non-stop-toimintaa ja juuri mitään "omaa" tekemistä ei voi suunitella etukäteen.


Pidän blogistasi paljon eikä harva päivitystahti haittaa - kunhan et katoaisi kokonaan! ;-)

Ihanaa uutta vuotta teille!

Anonymous said...

I understand you so well and I've been there too (and partly still am, although I started to work again a couple of months ago and my son is in daycare. But it doesn't help much time-wise either).

But please, don't abandon your blog. Even if you write very infrequently, it is still one of the things that makes my day. Don't take the blog as an obligation, just step in here occationally.

Valloittava valkoinen said...

Voi tuo kuulostaa niin tutulta!!!

Itselläni on hirveä halu luoda käsillä ja ajatuksia on mutta kroppa ja perhe ei anna vapauksia luovalle ajattelulle kovinkaan usein ja juuri nyt on melkoisen turta olo niin kuin oli monesti syksylläkin mutta onneksi ohi menevästi! olenkin odotellut päivistystä tänne!
Tosiaan harvakseltaankin riittää vallan mainiosti kunhan et vallan katoa niinkuin tuossa aiemminkin sanottiin!:)
toivon että löydät oman hetkesi ja sen tunteen huomata arjen hetket itselläni oli aikoja jotka menivät niin että ruokaa laitoin pyykkiä pesin ja juuri ja juuri ulos kerkesin lasten kanssa mutta jotenkin tuntu ottaa hetkestä kiinni ja nauttia oli kadoksissa ja koko ajan oli kiukkuinen ja mukamas kiireinen olo!!!

En tiedä mitä tapahtui mutta kun taas sain käsillä tekemisestä kiinni olo parani ja arkipuuhat tuli tehtyä nopeammin ja aikaa jäi myös omalle ajattelulle!

Valoa ja voimaa sinulle!
meillä on täällä porissa satanut lunta ja pakkasta on 15 eli mitä ihanin hetki mennä ulos ja sitten iltapäivällä jotain omaa hetki!
Anu

Anonymous said...

Anna sormustimelle aikaa, ei se ole kadonnut mihinkään. Kaikki johtuu siitä pikkuisesta onnestasi, joka imee sinusta ne ylimääräisetkin vielä vähän aikaa. Mutta pian huomaat vauvavaiheen kaikottua, että aikaa on itsellesikin, vähän kerrallaan. Sama juttu on tapahtunut monelle "ennen niin tekevälle" äidille. Haaveilee ennen vauvan syntymää tekevänsä sitten sitä ja tätä lapselle ja itselleen, ja huomaavansa sitten, ettei jaksa/ehdi sitä vähääkään. Oma lapseni on 4 v, ja aikaa tekemiselle taas on. Tosin odotan uutta vauvaa... Älä lopeta blogiasi. Me jaksamme odottaa.

Anonymous said...

yes, you must continue and you must make time for yourself. I have 4 and 7 year old boys and like you found it impossible to create anything UNTIL I realised that I would always (forever and ever) be a mother and I had better get my boys used to the fact that their mother makes things (even when they are awake). So starting very slowly and small I gradually taught them that they had to give me time to be creative. And now, they do. You will get there if you want to!

Annika said...

Voimia Sinulle, Sormustin!
Äitinä oleminen on hyvin pitkälle omien tarpeitten laittamista taka-alalle, varsinkin vauvaiässä. Mutta tämä on taas niitä aika aikansa kutakin -juttuja eli elämä ei pysy ennallaan, vaan muuttuu jatkuvasti.
Toivon todella, että blogisi ei hiljene kokonaan.

Vintage living said...

Jotenkin viime postauksistasi onkin huokunut että mieli on siellä maassa..tai ainakin väsyksissä. Toivottavasti ei babybluesia kuitenkaan. Ei sitä ymmärrä ennen vauva-aikaa kuinka vähän sitä ehtii tehdä muuta kuin vauvanhoidon ja huushollauksen...varsinkin jos vauva on huonouninen. Minä lopulta myönsin itsellni, että päivässä ei kovin paljoa ehdi, korkeintaan YHDEN muun asian kuin ne peruskotijutut... Voi kuinka toivon Sinulle voimia ja maailman puhkeamista taas kukkaan! Toivottavasti sinulla on joku, joka ehtii välillä ottaa pikkuprinssiä hoitoon, joku jolle voit luovuttaa vastuun hetkeksi ja hengähtää.

Anonymous said...

I'm sooooo glad that you are going to comtinue to blog, I would miss "Little Thimble" if it wasn't to exist!!
Jane

Anonymous said...

Postauksestasi on vasta kolme päivää, ja olen jo kymmenes kommentoija. Ahkerasti täällä siis käydään kurkkimassa. Lukijat eivät ole mihinkään kadonneet, vaikka päiväsi täyttyvätkin muista puuhista kuin blogin päivityksestä, ethän sinäkään katoa...? Sitäpaitsi mikään ei kai estä kirjoittamasta muustakin kuin käsitöistä... Onneksi kevätaurinko ei ole enää kaukana, se tuo aina mukanaan uusia voimia!

*Katinkainen* said...

Silloin tällöin minäkin käyn kurkkimassa mitä tänne kuuluu...
3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
Taitaa tuo yleinen olotila ylipäätään muuallakin olla noin kaikin puolin hiljaista hyssyä..
-talvi pimeyksine tekee tehtävänsä!!!!=O(
Mutta kevättä kohden olemme menossa.=O)
Aurinko silittelee lempeästi ajallaan poskea ja saa meidän virkoamaan...
Onko sitä vaikea antaa lupaa itselleen olla välillä veto veks!?
Ei kai se turhaan tapahdu,kun kerran tapahtuu!?
Mikään kun ei tapahdu turhaan...
Onko vähän kylliksi!?

Voimia,ilonpilkahduksia,
lepoa ja seesteisyyttä sinulle toivottelen!!!
Kyllä se tekemiseninto taas tupaseen pörhältää
-kun on sen aika!!!
Rauhaisaa ja tyytyväistä tätä vuotta teille sinne!!!=O)
Rutistele sitä sylissäolijaa minunkin edestä.=O)
Sinä olet aarteen syliisi saanut!!!
P.s:Anna sormustimelle
aikaa muhia uutta -
meitä lukijoita kuitenkin riittää ja me jaksamme odottaa!!!
Ole rauhassa ihkulainen!!!

Anonymous said...

Tsemppiä sinulle! Muistan vielä ajan, jolloin käytin yöt ompelemiseen ja maalaamiseen, kun kolme ensimmäistä lastani olivat pieniä!! Silloin kävin myös kerran viikossa kansalaisopistossa maalaamassa öljyväreillä. Nautin myös päivistä kotiäitinä! Ihanaa oli puuhastella heidän kanssaan ja nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän!!! Neljäskin lapseni on jo lähes murrosikäinen ja nyt teen käsilläni todella paljon kaikenlaista! Yritä järjestää aikaa itsellesi ja jatka luovaa toimintaasi!!! Onnea alkaneelle vuodelle!

Anonymous said...

Pidä ihmeessä tämä blogisi, vaikka postailisitkin harvakseltaan!
O:n kanssa olemisen intensiivisyys helittää kyllä varmasti ajan kanssa. Ja pääset taas takaisin kiinni luomiseen (ja siihen sen tuskaan.. ;).

Maria said...

Vonnie, thank you for your encouraging words! These dark winter months are quite hard for me, and I'm really looking forward to more hours of light...

Outi, tuo non-stop-toiminta oli justiinsa oikea luonnehdinta. Lapsen kanssa oleminen on sellaista tauotonta, tilanteesta toiseen kiitämistä. Tänään yritin yhtäaikaa tiskata ja vahtia taaperokärryn kanssa koikkelehtivaa jälkikasvua - kyllä ehti tiskivesi jäähtyä. Haaveilin, että olispa ihanaa tiskata kaikessa rauhassa :). Enpä muuten ole ajatellut tuota vauvanhoitoa varsinaisesti käsityönä, mutta onhan siinä samantapaisia elementtejä. Molemmissa vain itse tekemisen myötä kasvaa sellainen käden taito ja osaaminen, että miten juuri tätä olentoa (lasta/kangasta/savea...) on oikein kosketettava ja käsiteltävä. Parhainta uutta vuotta sinullekin!

Helen, it's so good to hear I'm not alone with these feelings! I've been thinking I'm just too unorganised and ineffective and can't manage my time and "everyone else" seem to sew and craft despite of having several small children... I know it's NOT wise to compare and I'm trying to avoid it. And I'm really glad you like to visit here :)!

Anu, kiitos sanoistasi. Ihana kuulla, että pääsit kiinni tekemiseen - se antaa toivoa minullekin. Oikeastihan se oman tekemisen hetki voi olla hyvinkin lyhyt ja jotain ulkoisesti pientä vain, siis ei mitään sellaista mikä olisi täysin mahdotonta ujuttaa päiväänsä. Tämä harmaa olotila vaan latistaa ajattelun niin, ettei mieli taivu innostukseen eikä silmä näkemiseen..

Anonyymi; hyviä, rauhoittavia sanoja. Kiitos.

Janet Clare, I'm so happy to "see" you here! What wise words you wrote! I think I've started to realize just that: this mothering thing won't go away! (The cleverer ones figure this out a bit earlier I suppose...). I'll have to learn how to combine doing my own things with mothering. I'd be very interested to hear how you taught your boys, I sure could use some good advise! For example, how to get an 11 month old to enjoy playing by himself for a while?

It's midnight soon and I'm getting too tired to write, must continue another time to answer your kind comments!

Anonymous said...

I just discovered your blog so I hope you keep blogging! I think I'm addicted to Finnish domestic blogs. I wish we had more of that beauty and thoughtfulness here in the US.

Maria said...

Vaahteramäen lapset, tuota yritän muistuttaa itselleni vähän väliä; että tämä ajanjakso on lopulta kovin lyhyt ja ohimenevä. Ja miten typerää onkaan haaskata se murehtimalla, ettei saa tehdä mitä itse haluaa koko ajan - sen sijaan kun voisi keskittyä pikku ihmisen ensikuukausien ihmeeseen. Opettelua, itsensä ja elämänsä uudelleen järjestämistä, äiti-identiteetin omaksumista, sitä tämä on.

Vintage living, tuli melkein itku kun luin sanojasi. Osasit kirjoittaa niin myötäelävästi ja lohdullisesti, kiitos! Totta on, että oloni on ollut hirmuisen väsynyt. Osittain lapsen yöheräilyjen ja huonon syömisen, mutta ennen kaikkea riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteiden vuoksi. Tätä äitinä olemista kun ei voi oikein muuta kuin opetella itse ja toivoa parasta- etenkin kun mulla ei täällä paikkakunnallamme ole äitiystäviä. Lapsenhoitaja olis todella tarpeen, mutta sellaista meillä ei ole kun sukulaiset ovat kaukana. Ja onhan tuo pieni nyt juuri oikein mamma-vaiheen huipulla, hetkeksikään ei voi edes huoneesta poistua ilman itkua. Ei taitais lastenhoitaja kelvata ;).

Jane, aww, thank you for your delightful comment!

Tilkkutyttö, ihanaa (ja aina yhtä hämmästyttävää) on huomata, että täällä käydään! Ja ei, eiväthän ne käsityöt ole ainut postauksen aihe, mutta itse miellän tämän blogini sisällön eniten käsintekemiseen liittyväksi. Tai ainakin haluaisin sen olevan sellainen...

Katinkainen, olipa rohkaiseva ja lempeä viesti, ihan kuin halaus ;). Kiitos, sanoistasi tuli hyvä mieli!

Anne from Finland, olitpa energinen :)! Minä oon iltaisin yleensä niin väsy, etten jaksa enää tehdä muuta kuin selailla päivän lehdet... Olen miettinyt jotain kansalaisopistojuttua itsekin, silloin saisi selkeän oman hetken. Lapsi vaan on juuri nyt tosi kiinni minussa, joten pitää varmaan vielä vähän ootella.

Anonyymi, kiva kun jätit viestiä! Joo, onhan niissä luovissa puuhissa sitten taas omat stressin aiheensa niissäkin ;).

Anonymous, how nice that you found your way here, welcome! Your addiction sounds good to me ;)!