quiet and cold - hiljaista ja kylmää

It's been quiet here in my nook for a long time. Again. I can't seem to obtain the sort of intentive, mindful presence in my life that is so important to meaningful being, and to blogging also. I feel numb, like I can't even see the beauties of everyday life that used to make my day. I just don't come to think of them. I let things pass unnoticed, I get cold and rigid in my thinking. It's not the freezing cold weather - it's the lack of drawing, crafting, sewing and all kind of creative thinking connected to those things in my life. I'm constantly putting my needs on that front aside, and it doesn't do me good. Not at all.

This is something I'm trying to solve. Being at home with O. is such a happy thing in many, many ways. I should just learn to shape my life so that there can be room for making things and for seeing beauty.

I've been mulling over the thought of abandoning the Thimble. Why blog when the "handmade fineries and everyday delights" Little Thimble was about are lost and posting becomes a duty instead of a joy? Then again, blogging, by the mindfulness it requires might be the way of restoring them back into my days. So, I'm continuing. I hope.

Hiljaista on täällä nurkassani ollut. Jälleen. En vain näytä saavuttavan elämisessäni sellaista keskittynyttä läsnäoloa, joka on ihan välttämätön mielekkäälle olemiselle, ja bloggaamiselle kai myös. Olo on turta, en osaa nähdä arkisen kauniita asioita, jotka ennen ilahduttivat. En vain tule ajatelleeksi niitä, annan kaiken mennä ohitse huomaamatta, ajatuskulkuni käyvät kylmiksi ja kankeiksi. Jäätävän kylmistä ilmoista se ei johdu, ei - syynä on piirtämisen puute, ompeluksien ja käsintekemisen ja kaiken noihin puuhiin liittyvän luovan ajattelun puute. Jatkuvasti laitan moiset tarpeeni sivuun eikä se tee minulle hyvää. Ei ollenkaan.

Tätä asiaa pohdiskelen ja yritän ratkaista. O:n kanssa kotona oleminen on niin monella tapaa onnellista. Minun täytyisi vain opetella muotoilemaan elämäni sellaiseksi, että tilaa on myös käsillä tekemiselle ja kauniin näkemiselle.

Olen aprikoinut  Sormustimen hylkäämistäkin. Miksipä blogata kun ne "käsintehdyt hienoudet ja arkipäivän ilot", joita halusin Pikku Sormustimessa ajatella ovat kadoksissa, ja postaamisesta tule ilon sijaan hankala velvollisuus? Toisaalta, blogin pitäminen juuri vaatii sellaista tietoisuutta, joka voisi palauttaa hienoudet ja ilot taas päiviini. Siispä jatkan. Toivoakseni.