06/01/2010

getting to know you, gentle house - lempeään taloon tutustumassa




I call our new home the gentle house, according to its previous owner.


Rather than us, this house somehow still seems to belong to him, an old man who built it and lived in it for nearly fifty years. His wallpapers, his colours on the walls. His tools in the cellar, his lamps lighting our evenings. He must have known every nook and cranny and the character of the house that we're just beginning to learn. Very precise and careful he was, we've heard, and that is also evident everywhere here. The kitchen has its original cabinets and the doors and windows are all original, too - and well cared for. The family left quite a lot of his belongings for us: furniture, those lamps and tools, even some china. Some of it will go but we'll keep what we like and can use. I like having him present here a little through those objects, reminding me of the life this house has had before us.


I'm trying to get to know the house now and that will take time, surely. But there's no hurry. Our things will find their places here little by little. Not every thing we have will suit this house, though. And I have a feeling my interior likings may be slightly changed by this place. We'll both have to adapt to one another, me and this gentle house.

***

Puhuttelen uutta kotia lempeäksi taloksi, entisen omistajansa mukaan.


Enemmän kuin meille, talo tuntuukin vielä kuuluvan hänelle. Vanhalle herralle, joka talon rakensi ja eli sitten täällä melkein viisikymmentä vuotta. Hänen tapettinsa, hänen värinsä seinillä. Työkalunsa kellarissa, lamppunsa iltojamme valaisemassa. Hänen on täytynyt tuntea talo läpikotaisin, koko luontoineen, oikkuineen kaikkineen. Me vasta opettelemme. Hyvin tarkaksi ja huolelliseksi häntä on kuvailtu, ja näkyyhän se toki tässä talossakin. Keittiössä on alkuperäiset kaapit, ovet ja ikkunat kaikki ovat alkuperäisiä myös, ja hyvin on niistä huolehdittu. Sukulaiset jättivät taloon melkoisesti miehen tavaroita: huonekaluja, niitä lamppuja ja työkaluja, astioitakin. Paljosta luovutaan, mutta meille mieluisat ja käyttökelpoiset säilytämme. Hyvä tunne noista esineistä tulee, ne muistuttavat talon rakentajasta ja sen elämästä ennen meitä.


Nyt yritän tutustua taloon, ja se vie aikaa. Mutta kiirettä ei ole. Pikkuhiljaa tavarat löytävät paikkansa. Tähän taloon tosin ei sovi ja asetu kaikki entisenlainen, siltä minusta nyt tuntuu. Aavistelen, että sisustusmieltymykseni tulevat täällä hienoisesti muuttumaan. Meidän täytyy molempien sopeutua toisiimme, minun ja lempeän talon.

15 comments:

Tanja said...

Kylläpä tämä kuvasarja tuntuukin hyvältä. Tuo kuva, jossa on noita rasioita, sitä tuijotan ja huokailen. Olen niin iloinen, kun olet taas postaillut.

anrinko said...

Ihana tunnelma!
Etsimme samanlaista, rakkaudella pidettyä vanhaa taloa. Kyllä se vastaan vielä joskus tulee. =)
(Ja housut...en unohda. En vain ole saanut aikaiseksi. Niitä seuraavaksi ja sulle tulee ekat valmiit!)

Parolan asema said...

Upeata kun on myös lempeästi pidetty taloa eikä kaikkea pilkottu pois. Jo se historia joka näkyy on kullan arvoista. Kuulostaa mukavalta uudelta ystävyydeltä, ja mainiolta talolta :)

Valloittava valkoinen said...

Voi miten tuo kuulostaa kivalta!
Jossain mielessäni on haave että asuisin joskus vielä ihan oikeasti vanhassa talossa jota ei ole laitettu uudeksi niinkuin tätä missä nyt ollaan ja heh niin rakennetaan uusiksi ja lisää!

Kauniita kuvia, olen ihan hulluna metallisiin rasioihin!
Anu

tilkkutyttö said...

Miten hienoja rasioita! Niin sen olla pitääkin, että talo kertoo asukkailleen, miten siellä elellään, eikä toisin päin. Ainakin niin päin voi oppia enemmän. Toisinaan jokin vanha esine, tapetti tai väri näyttääkin yhtäkkiä juuri oikeanlaiselta, vaikka sellaista ei koskaan olisi ajatellutkaan... Minäkin tutustun täältä käsin innokkaasti uuteen kotiinne, jännittävää:)

Leena said...

Paljon onnea uuteen kotiin! Minäkin iloitsen siitä, että olen taas saanut tutkailla kuviasi ja tekstejäsi. Miten kaunista kieltä kirjoitatkaan - also in English!
Käypä Kukkarossa, siellä on hiljaiselon jälkeen uutisia.

Annika said...

Kirjoitat niin kauniisti uudesta talostanne! Ja kuvatkin ovat kauniit! Silloin kun ostimme oman talomme, suunnittelin monia remontteja, mutta onneksi emme niitä heti ryhtyneet tekemään. Joku viisas on todennut, että pitäisi asua vuosi ennen kuin alkaa tuntemaan taloa ja remontin tarvetta. Onnellisia tutustumispäivä!

Haust said...

The first photo went straight to my heart! So beautiful!

Sannu said...

Onnea uuteen kotiin:)
Onpa mukava kun postailet taas.
Me kun muutettiin lähin seuraavana aamuna uuteen työpaikkaan.Olin kyllä sitten vielä vähän aikaa lasten kanssa kotona että sain hoitopaikan järjestettyä. En ole vieläkään saanut kaikkia tavaroita laitettua sen verran kiire on.Eikä täällä ole säilytys tiloja kaikelle romulle.Onnex saadaan säilyttää joitain meidän tavaroita sukulaisten isossa rintamamies talossa mikä on parin kilometrin päässä.

P.K said...

Houses have a character of their own, and it is so important to work with it, you are blessed with a gentle house.

Juddie said...

Oh how wonderful for you! I wish you and your loved ones every happiness in your beautiful, gentle house....

Kirjailijatar said...

Näyttää rauhalliselta...minäkin muistan, että aikoinamme tutustuimme ihan rauhassa toisimme talo ja me. Tulimme pikku hiljaa tutuiksi ja se kannatti. Sinulla on mukava blogi, tulen varmasti toistekin vieraisille.

ieva jansone said...

oh lucky you!!! and i really like your attitude.. actually i could say another way round: oh lucky HOUSE!
it could have got different new-owners, who teared everything out.. you know what i mean?..
so it's a fantastic case - when the house finds the right people and vice versa!
and i LOVE the fotos!!!

Unknown said...

Hei ja onnea uuteen kotiin. Olen flunssan kourissa kotona tällä hetkellä ja täältä sohvan uumenista käsin olen lukenut koko blogisi. Ihastuttava blogi. Aivan lumoutuneena olen katsellut viime tunnit kauniita aikaansaannoksiasi. Olet todella taitava. Ihania käsitöitä monella saralla. Mielettömän upeita maalauksia. Näin mielessäni ne ihaniin lasten kirjoihin kuvituksiksi. Upeita.

Maria said...

Kirjoitin pitkään ja hartaasti vastauksia ihaniin kommentteihinne, ja sitten Safari lopetti toimintansa. Naks, sinne meni viesti. Kauhea harmistus. En ole saanut aikaiseksi enkä ehtinytkään kirjoittaa kaikkea uudelleen, mutta tahdon sanoa yhteisesti kaikille lämpöisimmän kiitokseni myötäilosta taloasiassa ja kaikesta ystävällisyydestä! Olette mainioita!

I wrote a long answer to your lovely comments, and then lost the whole message when Safari just stopped. So annoying! I haven't had time to write it all again but I want to say my warmest thanks to all
who've left such kind words for me to read! I'm truly delighted!