a shake - ravistus

Eating, now that is a messy thing. So I made a bib.

Some of my tired numbness has been shaken off, I think it's because of all the encouraging words from you, dear readers, and also to inspiration from lovely Juliette. She made such a sweet - and above all simple and quick - apron/bib to her son that I had to register to etsy, get the pattern and sew away. Only after trying it on O. I realized the pattern must have had seam allowances already included in it (as North American patterns have, I suddenly remembered...), for the bib had plenty of room for growth.

Still, it was lovely to sew. The pattern went together nicely, sewing machine hummed as prettily as always and oh how good it was to make something! I'm hoping hoping hoping to make another bib. Soon.

***

Syöminen, se vasta on sotkuista puuhaa. Siispä tein ruokalapun.

Osa väsyneestä turtumuksestani on ravisteltu pois, luullakseni teidän rakkaiden lukijoiden ansiosta. Kiitos rohkaisevista sanoista! Innostusta synnytti myös ihana Juliette, joka teki pojalleen mahdottoman soman ja ennen kaikkea yksinkertaisen ja nopean ruokalapun/essun. Ihan pakko oli rekisteröityä etsyyn, hankkia kaava ja ommella menemään! Vasta kun mallailin lopputulosta O:n ylle huomasin, että kaavassa taisi pohjoisamerikkalaiseen tapaan olla saumanvarat jo valmiina, vaan enpä ollut moista yksityiskohtaa muistanut. Reilusti on kasvunvaraa.

Kylläpä vain kuitenkin oli ihana ommella. Kaavan osat sujahtivat mukavasti yhteen, kone hyrisi yhtä sievästi kuin ennenkin ja voi miten hyvä oli saada jotain aikaan! Toivon toivon toivon, että saan tehtyä toisenkin ruokalapun, pian.

evening pleasures tonight - tämän illan iloja

Good books, Bleak House by Dickens and The Creative Family by SouleMama. I'm loving both, but Dickens especially. How come I've never read any of his works before? I will, for sure.

Good bisquits and tea.

The pleasant feeling of accomplishment after putting Christmas ornaments back into their boxes. The Christmas tree candleholders still need to be cleaned, though.

Hyvät kirjat, Dickensin Kolea talo Kersti Juvan hienona suomennoksena ja SouleMaman The Creative Family. Tykkään molemmista, mutta Dickensistä aivan erityisesti. Miten ihmeessä en ole aikaisemmin lukenut yhtäkään hänen kirjoistaan? Parannan tapani.

Hyvät keksit ja teetä.

Miellyttävän aikaansaapa olotila, kun sain joulukoristeet viimein pakattua takaisin laatikoihinsa. Kuusen kynttilöiden pidikkeet ajattelin kyllä vielä puhdistaa pahimmista steariiniroiskeista.

quiet and cold - hiljaista ja kylmää

It's been quiet here in my nook for a long time. Again. I can't seem to obtain the sort of intentive, mindful presence in my life that is so important to meaningful being, and to blogging also. I feel numb, like I can't even see the beauties of everyday life that used to make my day. I just don't come to think of them. I let things pass unnoticed, I get cold and rigid in my thinking. It's not the freezing cold weather - it's the lack of drawing, crafting, sewing and all kind of creative thinking connected to those things in my life. I'm constantly putting my needs on that front aside, and it doesn't do me good. Not at all.

This is something I'm trying to solve. Being at home with O. is such a happy thing in many, many ways. I should just learn to shape my life so that there can be room for making things and for seeing beauty.

I've been mulling over the thought of abandoning the Thimble. Why blog when the "handmade fineries and everyday delights" Little Thimble was about are lost and posting becomes a duty instead of a joy? Then again, blogging, by the mindfulness it requires might be the way of restoring them back into my days. So, I'm continuing. I hope.

Hiljaista on täällä nurkassani ollut. Jälleen. En vain näytä saavuttavan elämisessäni sellaista keskittynyttä läsnäoloa, joka on ihan välttämätön mielekkäälle olemiselle, ja bloggaamiselle kai myös. Olo on turta, en osaa nähdä arkisen kauniita asioita, jotka ennen ilahduttivat. En vain tule ajatelleeksi niitä, annan kaiken mennä ohitse huomaamatta, ajatuskulkuni käyvät kylmiksi ja kankeiksi. Jäätävän kylmistä ilmoista se ei johdu, ei - syynä on piirtämisen puute, ompeluksien ja käsintekemisen ja kaiken noihin puuhiin liittyvän luovan ajattelun puute. Jatkuvasti laitan moiset tarpeeni sivuun eikä se tee minulle hyvää. Ei ollenkaan.

Tätä asiaa pohdiskelen ja yritän ratkaista. O:n kanssa kotona oleminen on niin monella tapaa onnellista. Minun täytyisi vain opetella muotoilemaan elämäni sellaiseksi, että tilaa on myös käsillä tekemiselle ja kauniin näkemiselle.

Olen aprikoinut  Sormustimen hylkäämistäkin. Miksipä blogata kun ne "käsintehdyt hienoudet ja arkipäivän ilot", joita halusin Pikku Sormustimessa ajatella ovat kadoksissa, ja postaamisesta tule ilon sijaan hankala velvollisuus? Toisaalta, blogin pitäminen juuri vaatii sellaista tietoisuutta, joka voisi palauttaa hienoudet ja ilot taas päiviini. Siispä jatkan. Toivoakseni.