abandoned and torn down - hylätty ja purettu

Last year, in May, it was still there and these photographs were taken. A fine house it once had been, that could be seen; well proportioned and still standing straight on a good piece of land by the river. I climbed in, there were no doorsteps left. No floorboards either in the two large rooms. Mostly shades of white, brown and grey, here and there an occasional glimpse of green, violet or wild orange. Outside, tiny beginnings of trees trying to grow up to the wall, proudly showing their first green.

Then in September they came, the caterpillars and big men, tore it down and left only a muddy field and a rusty iron stove. Such a shameful, sad end to yet another old house.

Viime vuoden toukokuussa se oli vielä paikoillaan, ja silloin otin nämä kuvat. Hieno talohan se oli aikoinaan ollut, sen saattoi nähdä; kauniit mittasuhteet ja yhä melko lailla suoraselkäinen pytinki hyvällä maapalasella, ihan joen rannalla. Minä kiipesin sisään, sillä portaita ei enää ollut. Ei liioin lattialankkuja kahdessa suuressa alakerran huoneessa. Kaikkialla enimmäkseen valkoista, ruskeaa ja harmaata, siellä täällä satunnainen vilahdus vihreää, violettia tai villiä oranssia. Ulkopuolella pikkuiset puulapset yrittivät kasvaa seinää pitkin, ylpeinä ensimmäisistä lehdistään.

Syyskuussa ne sitten tulivat, kaivinkoneet ja isot ukot, repivät talon maan tasalle ja jättivät vain mutaisen kentän sekä ruostuneen puuhellan. Jälleen yksi vanha talo kohtasi häpeällisen loppunsa. Surettaa.