now they are two

I found a twin sister for my tiny old vase today. What a pretty pair they make, standing there all plump and humble. A 20 cents well spent.

friday luxuries - perjantain ylellisyyksiä

#1 I've never been very interested in the myriad of products available for washing, deep-cleaning, moisturizing, powdering, wrinkle-minimizing and general beautifying of us ladies. I do have my facial cleaners and creams, a couple of perfumes I almost never use and a little pouch of make-up thingies. Nothing very expensive, nothing that's not a basic necessity. But now I have one luxury, bought yesterday on a whim: rosebud salve. I love the scent, I love the tin package!

#2 A moment for reading a book.

#3 Not having a dishwasher, so I get to use and enjoy my lovely old plates.

***

#1 En ole ikinä oikein kovasti kiinnostunut kaikista pesu-, syväpuhdistus-, kosteutus-, puuterointi-, ryppyjen silotus- sun muista meidän naisten kaunistustuotteista. Onhan minulla ainetta naaman puhdistukseen ja rasvaukseen, on pari hajuvettä, joita ei juuri tule käytettyä sekä pieni pussillinen meikkaustavaraa. Ei mitään järin kallista taikka erikoisempaa. Vaan nytpäs on yksi ylellisyys, hetken oikusta ostettu: ruusunnuppusalva. Rakastan sen tuoksua, ja somaa peltipakkausta vallankin!

#2 Hetkinen omaa aikaa kirjan lukemiseen.

#3 Tiskikoneen puute - sen ansiosta tulen joka päivä käyttäneeksi vanhoja, viehkoja lautasia, joita ei koneessa voisi pestä.

some painting and a rose - vähän maalausta ja ruusu

The painting has progressed a little, for which I'm quite happy about! Some crafting I've wanted to do got started, too: a village of cardboard houses for my son. Very simple and easy they will be. The first house is an oatmeal box, painted white and decorated with some green scrawls and smudges. It ended up being too delicate looking for brisk and cheery play, I think. I must make the rest of the houses more colourful and well, more house-like.

This was the last day of a rose that our coffee guest handed me a week ago. In a bouquet of flowers it was, actually, but I always like to take those apart. Bouquets, however beautiful they may be, just seem too formal and serious for our home full of worn objects. I prefer arranging the flowers myself, very unprofessionally and blithely. Because flowers, they sure are a blithe and lighthearted thing and not to be taken too seriously.

***

Maalaus edistyi taas hiukan, varsin onnellinen olen! Sain alulle myös erään haaveilemani askarteluasian: tahtoisin rakennella kylällisen pahvilaatikkotaloja pojalleni. Sellaisia hyvin yksinkertaisia ja helppoja vain. Ensimmäinen asumus on kaurahiutalelaatikko, valkoiseksi maalattu ja monenmoisin vihrein tuherruksin ja suorastaan tahroin koristettu. Liian herkkävireinen siitä tuli reipaaseen taloleikkiin, luulen. Täytyy tehdä muista mökeistä vähän värikkäämpiä ja no, talomaisempia.

Kahvivieraan viime viikolla minulle ojentama ruusu vietti viimeisen päivänsä tänään. Oikeastaan sain ihan kimpun, mutta palastelin sen osiin. Kimput ja asetelmat, vaikka kuinka kauniit, vaan ovat ihan liian muodollisia ja vakavia tänne meille, kaiken kuluneen keskelle. Mieluummin järjestelen kukat itse, hyvinkin epäammattimaisesti ja huolettomaan malliin. Kukat, nehän toki ovat huoleton ja hilpeä elämän alue, jota ei pidäkään ottaa liian vakavasti.

monday morning views

listening to love songs - rakkauslauluja kuunnellessa

Humming along all Sunday with Sofia Karlsson's Söder om kärleken.

Tämän sunnuntain olen laulellut Sofian kanssa.

little black things - pieniä mustia asioita

I drew a little bird patch with a black textile marker for O's trousers, to cover an ugly stain. Not all stains are ugly, but this was. That made me see the black details in our living room. Lines and shadows of dark. And I'm having a black out - cannot remember the word for this kind of black paper cut outs like in the third photo. Hmm, is there a special word for them at all? This one is a flea market find and it's my treasure. The tiniest thing it is, the angel boy's height is only about 1,5 cm. What a craftmanship! The lady who sold the picture to me said it was made about a hundred years ago, by her relative, a Finnish artist. There's even a text behind the picture about it, so maybe it's true.

A little black feeling of not being good enough in anything is bothering me.

Piirsin mustalla kynällä pienen linnun, peittämään ruman tahran lapsen housuissa. Kaikki tahrat eivät ole rumia, mutta tämä oli. Sitten näin pieniä mustia asioita olohuoneessa, viivoja ja tummia varjoja. En muista kutsutaanko muuksi kuin varjokuvaksi tuollaista mustaa paperileikkelystä kuin kolmannen kuvan pieni taulu on. Ihan kuin sillä olisi joku erityinen nimi, mutta sana pakenee, ehkä sitä ei ole olemassakaan. Taulu on kirpputorilöydös muutaman vuoden takaa, oikea aarre. Pikkuruinen musta enkelipoika on vain puolitoistasenttinen - leikkaajan huikeaa kädentaitoa ei voi muuta kuin hämmästellä. Rouva, joka kuvan minulle möi kauppasi sukulaisensa kuolinpesän esineitä. Taulusta hän kertoi, että se olisi sukulaismiehen, suomalaisen taiteilijan leikkaama ja lähemmäs sata vuotta vanha. Kuvan takana on pieni kirjoituskin asiasta, kenties hän puhui totta.

Minua vaivaa pieni musta tunne siitä, etten missään ole ihan tarpeeksi hyvä.

ariadne in my mailbox - ariadne postilaatikossa

I've had rather a fine September weekend, eating pears and leafing through my very own issues of Ariadne at Home and Ariadne at Home Kinderen. Yippee! I've long wanted to have a look at those magazines and yes, they are every bit as inspiring as I thought they'd be. This lovely surprise came from Maureen - and not only magazines but also a little bird and a beautiful card painted by her daughter. So very kind! I send you the warmest of thank yous and hugs!

P.S. This is what happened to the polka dot overalls!

***

Varsin hieno syyskuun viikonloppu lopuillaan, kera päärynöiden ja uusien lehtien. Vihdoin pääsin tutustumaan Ariadne at Home ja Ariadne at Home Kinderen -lehtiin, olen kaihonnut niitä selailemaan jo jonkin aikaa. Inspiroivia ovat, kerrassaan. Ihana yllätys saapui Maureenilta aina Alankomaista saakka. Lehtien lisäksi paketista paljastui vielä pikkuinen lintu ja itse maalattu kortti, tyttären tekemä. Niin ystävällistä! On kiitollinen olo!

P.S. Pilkkuhaalareille kävi näin!

wip - keskeneräistä

Painfully slow is the progress of this painting for my cousin's little daughter. It'll be - insert a cough here - a diptych. A girl and a bird. The colours just aren't what they should be. Or actually they are, for me, but the pair of pictures will be put on a green wall and that makes things difficult. To remember a certain shade exactly, that's simply impossible! And I have no photo or colour swatch to refer to.

It's been a happy thing, though, making these pictures. I haven't painted for a long while, and it feels good just to mix paints, hold the brushes, hesitantly add a stroke. It's the same eager, lovely, terrible excitement every time with a new picture, however small. What will happen, what will become of this?

Tuskastuttavan hitaasti valmistuu maalaus serkun pienelle tyttärelle. Siitä tulee - kröhöm - diptyykki. Tyttö ja lintu. Värit vaan eivät millään asetu mieluisasti. Tai oikeastaan ovat ne aika mieluisat minulle, mutta kuvapari tulee vihreäksi maalatulle seinälle ja sepä onkin vaikeaa, kuvitella työ sellaista taustaa vasten. Ihan mahdotonta muistaa jotain sävyä tarkasti!

Näiden kuvien tekeminen on kyllä ollut aika onnellista kuitenkin. En ole pitkään aikaan maalannut, ja tuntuu hyvältä jo pelkästään sekoittaa maaleja, pidellä siveltimiä, epäröiden lisätä uusi pensselin veto. Ja kestää se sama innokas, ihana, kamala jännitys, joka aina iskee uutta kuvaa aloittaessa, olipa työ miten pieni hyvänsä. Mitä tapahtuu? Mitä tästä tulee?

at grandmother's II- mummulassa II

My grandmother's tiny log house was built by his husband, my grandfather whom I've never known. He died in an accident when my mother was just a toddler. Grandmother Vieno raised her four children in this home and now lives in it alone. Over eighty years old she is, my iron granny. The house is the coziest place, nicely proportioned and kind looking. It has never been painted and after decades of northern colds and summer sunshines the walls have turned either silvery gray or tanned deep coffee brown. As a schoolgirl I used to spend many weeks of my summer holidays at granny's. Mostly good times filled with play, adventures in the nearby woods and company of cousins. Some not so good things also, things a child should not witness.

It all came back to me now that I was there with O. There, at grandmother's.

***

Mummuni pikkuinen hirsitalo on 50-luvulta, pappani sen rakensi nuorelle perheelleen. En ennättänyt koskaan tavata pappaa, sillä hän kuoli onnettomuudessa äitini ollessa vielä ihan pieni, taaperoiässä. Talossaan Vieno-mummu sitten kasvatti neljä lastaan, ja yhä hän siinä asuu. Varsinainen teräsmummu, yli 80-vuotias yksineläjä. Talo on mahdottoman kodikas, mittasuhteiltaan miellyttävä ja jokseenkin ystävällisen näköinen. Sitä ei ole milloinkaan maalattu, ja vuosikymmenten pakkaset ja paisteet ovat kurittaneet seinät hopeanharmaiksi tai paahtaneet ne kahvinruskeiksi. Koulutyttönä vietin monta kesälomaviikkoa mummulassa. Hyviä aikoja ne olivat enimmäkseen, päivät pääksytysten leikkia, metsäseikkailuja ja serkkujen seuraa. Oli joitakin huonojakin asioita, sellaista mitä ei lapsen pitäisi nähdä.

Kaikki tämä tuli mieleeni nyt, kun olin siellä pojan kanssa. Mummulassa.

at grandmother's - mummulassa