angry days - kiukkupäiviä
The little boy gets angry all the time nowadays, or so it seems. No food is edible for him, he doesn't want to sit in the shopping cart at the supermarket, coming in from the yard doesn't suit him at all. And prohibitions, they are just intolerable. His favourite word: no. No, no, no!
Oh well. Where and whom does he get it from, I wonder...?
***
Lapsi tuntuu kiukkuavan ihan kaikesta nykyään. Ei kelpaa ruoka, ostoskärryssä ei voi istua eikä pihalta lähteä sisälle. Ja kieltoja, niitä varsinkaan ei voi sietää, ei. Ei, ei, ei!
Hohhoijaa. Nyt on tässä perheessä hermot tiukoilla itse kullakin.
22 comments:
My daughter is three and I'm getting the same from her -- narrowed eyes, poking finger, no no no!
She is testing everything and herself. I'm just trying to hang on for the ride (and wait until 4).
Voi mikä uhmis. Testaa pysyykö äiti rinnalla.
Äh,kuulostaa kyllä niin tutulta. Meilläkään tyttö ei tottele yhtään mitään,ei-sanalla ei ole juuri merkitystä. Kaikki paha minkä vaan voi keksiä,pitää tehdä,lelut eivät sen sijaan kiinnosta ollenkaan..ja niin edelleen.
Niin turhauttavaa välillä..ihan kun puhuisi kuuroille korville.
Mistä lie itsepäisyytensä perinytkin:)
Mutta kuvasi ovat ihania ainakin! Tuo pöytä ylimmässä kuvassa on upea! Ja sävyt..sininen näyttää nyt jotenkin ihan erityisen kauniilta.
Oi miten ihanat sävyt kuvissa!!!
Minkä ikäinen teidän poika on? Vähän kauhulla odottelen meidän tytön uhmista.
Eikös teidän poika olekin reilu pari vuotias nyt? Meillä ainakin kaikilla kolmella on ollut jonkin sortin uhmaikä siinä vaiheessa. Tytöillä enemmän kuin pojalla, mutta uhmis, mikä uhmis.
Esikoisen ollessa pieni olin tuosta ihan ihmeissäni ja kauhuissani, mutta onneksi eräs viisas sanoi silloin, että kaikki johtuu lapsen kasvamisesta. Hän hahmottaa oman itsensä selvemmin ja testaa siksi rajoja vanhempien kanssa.
Jotenkin noita asioita oli varmasti järjeillyt itsekin omassa päässään, mutta jonkun toisen sanomana ne meni jakeluun erilailla ja itsensä syyttäminen loppui.
Jaksamisia ja kauniita kevättalven päiviä teille!
Ei ole totta, miten kaunis blogi! Miten tänne nyt vasta löysin (pistää epäilemään olenko, ehkä ollut kuitenkin täälä joskus ennenkin) Mutta kun en muista niin tunnen jääneeni jostain paitsi.
Meillä taitaa olla yhteinen värimaku.
pöh, lisäsin pilkun väärään lauseeseen!
Voi ihana tuo ylakuvan poyta! Kelpaisi minullekin kakkukahvit sen aaressa! Ja kaapissa nakyi Valenciaa, aidillani on samaa sarjaa ja en tieda olenko vain tottumuksesta oppinut pitamaan siita mutta joka tapauksessa miellyttavat silmaa kovasti.
Joten mina sanon taas blogillesi joo, joo, joo!
Ja nyt vasta huomasin etta sivun laitaan on tullut uusia kuvia, ihania teetkin! Myos valokuvasarjan ankka on hurmaava..
Tuttua!
Ihana tuo yläkuvan pöytä.
Huh, meillä on välillä sama juttu varsinkin noiden kieltojen kanssa. Jaksamista!
Aivan upea pöytä tuossa ensimmäisessä kuvassa, minäkin tahtoisin.
Meillä on yksi tulisieluinen lapsi, muut rauhallisempia. Minä olen lempeä äiti, jonka on ollut vaikea oppia sanomaan ei tarpeeksi vakuuttavasti. Luulen että tämä pitkitti tuon vaikean lapsen uhmaikää. Valtavasti apua olen saanut Keijo Tahkokallion tervejärkisestä ja mainiosta kirjasta Kotipesän lämpöä etsimässä. Suosittelen lämpimästi! Vaikka tuntuu kyllä siltä, että teki niin tai näin, pikku kiukkupussi parkuu silti...
Oh, your table in the first picture is SO pretty!
Minäkin huomasin vasta kuvat sivussa, hienoja ja idea on hauska!
Meillä vasta harjoitellaan kääntymisiä, mutta tuntuu poika perineen äitinsä maltin.. Kun ei heti onnistu, niin sitten suututaan eikä yritetä enää uudestaan..
Minäkin muistan tuon vaiheen, ei-vaiheen. Mutta jos yhtään lohduttaa, se ainakin meillä meni ohi. Tosin se tulee sitten myöhemmin uudelleen :)
Icicle, O. is only two -aarrgh, will it be like this for two years... I guess it will. Yes, he is testing how far he can go, how much is allowed. I feel utterly frustrated at times, although seeing the crazy humour of these situations helps :).
Matroskin, sanos muuta. Tämä äiti koettaa parhaansa - kun osaiskin oikealla lailla olla ja suhtautua tuohon menoon. Voi mihin se mussukka yksivuotias katosi?
Niina, hyvä kuulla, että ei olla ainoita uhmaisen kanssa tuskailijoita! Joskus (tai aika useinkin) tässä ekan lapsen kanssa pyöriessä hämärtyy ymmärrys siitä, että samojen asioiden kanssa muutkin painivat. Juuri tuo kuuroille korville puhuminen on niin tuttua... Minäkin tykkään pöydästä! Vaikka juuri nyt se tuntuu vähän hankalalta, kun keittiössä on vaaleankeltaiset seinät - en oikein koe omakseni tuota väriyhdistelmää.
Celia, kiitos! Meidän O. täytti juuri kaksi. Vähän ennen sitä oppi sanomaan ei (aikaisemmin vaan puisti päätään), ja siitä se sitten lähti :).
Jonna, juuri tuli pari vuotta täyteen. Ja juu, jollain tasollahan sitä tietää, että tuo oman tahtomisen opettelu tulee eteen ja on tärkeä vaihe lapsen kehityksessä. Silti ne konkreettiset tilanteet koettelevat kovasti oman jaksamisen rajoja. Tosi neuvottomalta tuntuu välillä, ja silloin on ihan mahtavaa saada jonkun ulkopuolisen ja kokeneemman näkökulma tilanteeseen. Niinkuin nytkin tässä kommenttien kautta, tämähän on vertaistukea parhaimmillaan! Hyvää kevättä sinullekin - jokohan se kohta tulisi!
Eilen tänään huomenna, tervetuloa vaan ja kiitos kauniista sanoistasi! Luulenpa ja muistelenpa, että olet kerran aikaisemminkin käynyt, ainkin kommentoinut. Kivaa, että löysit uudelleen :)!
Martta, itsekin olet ihana kun noin innostuneesti kommentoit ;)! Valenciaa saatiin aikoinaan häälahjaksi, minustakin se on varsin mahtava sarja. Näyttävä. Ja ihana sinisen sävy siinä.
Virva ja Mimmi, pöytä kiittää!
oi mikä pöytä tosiaan, ihanasti kulunut pinta ja kaunis väri. Mutta omalla tavallaan tietysti vähän haastavakin :) Ja taas niin kauniita kuvia!
Täällä jo vähän rauhoittunut tuon vanhemman tyttösen uhma. Välillä tuntui että päivät olivat vain yhtä itkua ja hampaidenkiristystä. Omaa tahtoa löytyy niin kovasti ja sitkeyttä myös. Mutta ihana tietää että kyllä se vielä helpottaa...
Nyt sitten pienemmän tyllerön uhmaa odotellessa...Siitä minulla kyllä tunne että siitä päästäisiin vähän helpommalla. TOIVOTTAVASTI ;)
Meilläkin ollaan eletty ei-päivää. Silti ollut ihan hyvä päivä mutta kyllä huomaa, että iltaisin on paljon väsyneempi nykyisin ;)Elän täällä siis hengessä mukana.
Sitten muuten ihan yllätyin, kun tänään illalla sain johonkin kysymykseen niin suloisen joo -vastauksen. Melkein teki mieli kysyä sama juttu uudestaan ihan vaan siksi, että saisi kuulla sen pienellä pehmoisella äänellä sanotun joon uudelleen.
Anonyymi, kiitos kirjavinkistä! Nimi tuntuu tutulta, olen tainnut kuulla siitä kehuja ennenkin. Täytyypä etsiä tuo teos luettavaksi.
Ulrika, thanks for the table love!
Laura, kiva kun tykkäät kuvista! Tuo vauvan kääntymisvaihe on hellyttävä :).
Kirjailijatar, niinhän sitä pitäis ajatella, että "this too shall pass" eikä tätä ikuisesti kestä. Ehkä se on ekan lapsen kanssa hankalampaa, kun ei ole vielä nähnyt vaiheiden menevän ohi. Tai pystyn minä jo nyt vähän niin ajattelemaan, mutta aikaisemmin, silloin vauvavaiheessa monet asiat tuntuivat ihan ylitsepääsemättömiltä, kun ei tiennyt miten kauan jokin kamaluus voi jatkua. Hirmuinen unenpuute esimerkiksi... Tämä uhma on sata kertaa helpompaa kuin se hurja väsy.
Kirsikka, juuri noin sanoisin minäkin: itkua ja hammastenkiristystä. Ei tietysti oikeasti koko aikaa - onhan lapsi tietysti välillä myös hyvällä päällä. Nuo kiukkukitinät vaan uuvuttavat niin, että tuntuu kuin niitä olisi jatkuvasti. Sinniä sinullekin omiesi kanssa!
Anu, lapsen ääni voi kyllä olla maailman suloisinta kuultavaa! Ja ne kysymykset ja juttelut niin hellyttäviä ja hullunhauskoja. Tänään O. oli huomannut isänsä jaloissa olevan paljon karvoja, pohtinut, että äidin jaloissa ei ole (krhmm!) ja ehdottanut sitten ratkaisuna ongelmaan, että "äiti ostaa karvoja kaupasta".... Jaksamista ja naurua ei-päiviin teillekin!
the first foto!!!!!!!!!! make a postcard out of it, please!!
oh yes, whom are you telling this? (angry days) ha ha :)))
I love this pictures!
Oh dear, I hope he passed through that phase soon! Great pictures ;)
Post a Comment