at grandmother's II- mummulassa II
My grandmother's tiny log house was built by his husband, my grandfather whom I've never known. He died in an accident when my mother was just a toddler. Grandmother Vieno raised her four children in this home and now lives in it alone. Over eighty years old she is, my iron granny. The house is the coziest place, nicely proportioned and kind looking. It has never been painted and after decades of northern colds and summer sunshines the walls have turned either silvery gray or tanned deep coffee brown. As a schoolgirl I used to spend many weeks of my summer holidays at granny's. Mostly good times filled with play, adventures in the nearby woods and company of cousins. Some not so good things also, things a child should not witness.
It all came back to me now that I was there with O. There, at grandmother's.
Mummuni pikkuinen hirsitalo on 50-luvulta, pappani sen rakensi nuorelle perheelleen. En ennättänyt koskaan tavata pappaa, sillä hän kuoli onnettomuudessa äitini ollessa vielä ihan pieni, taaperoiässä. Talossaan Vieno-mummu sitten kasvatti neljä lastaan, ja yhä hän siinä asuu. Varsinainen teräsmummu, yli 80-vuotias yksineläjä. Talo on mahdottoman kodikas, mittasuhteiltaan miellyttävä ja jokseenkin ystävällisen näköinen. Sitä ei ole milloinkaan maalattu, ja vuosikymmenten pakkaset ja paisteet ovat kurittaneet seinät hopeanharmaiksi tai paahtaneet ne kahvinruskeiksi. Koulutyttönä vietin monta kesälomaviikkoa mummulassa. Hyviä aikoja ne olivat enimmäkseen, päivät pääksytysten leikkia, metsäseikkailuja ja serkkujen seuraa. Oli joitakin huonojakin asioita, sellaista mitä ei lapsen pitäisi nähdä.
Kaikki tämä tuli mieleeni nyt, kun olin siellä pojan kanssa. Mummulassa.
